Metarno Oy on louhintaan erikoistunut 1994 perustettu louhintaliike. Pääosan liikevaihdosta muodostavat kunnallistekniset louhinnat, murskakenttien irrotukset sekä rakennusten pohjalouhinnat. Lisäksi palveluihin kuuluvat kiilauslouhinnat, irtokivien räjäytykset, sisä-­ ja kellarilouhinnat, erikoisräjäytystyöt sekä pienet tunnelilouhinnat ja alitukset.

Toiminta on keskittynyt Pirkanmaalle ja Kanta-­Hämeeseen sekä Keski­- ja Etelä-­Suomeen. Henkilöstöä on keskimäärin 15, johon kuuluu räjäytyslouhintaan erikoistuneita ammattimiehiä kuten 7 ylipanostajaa, vaunuporareita ja käsiporareita sekä ilman räjäytystä suoritettaviin louhintoihin kuten hydraulikiilaukseen erikoistuneita ammattimiehiä.

Yrityksen vahvuudet ovat erityisesti työntekijät, joiden pitkästä työkokemuksesta saatu ammattitaito mahdollistaa useamman louhintakohteen yhtäaikaisen ja kustannustehokkaan toteutuksen sekä monipuolinen kalusto, joka takaa järkevän louhintamenetelmän kohteesta riippumatta.

Metarno on osa yli 200 ammattilaisen KVL-­konsernia. Käytössäsi on tarvittaessa koko konsernin palvelukattaus. KVL-Tekniikan kautta saat mm. maanrakennusurakoinnin työt kuten esimerkiksi massanvaihdot.

Louhinta­ ja kaivuutyöt

  • ratalouhinnat
  • massalouhinnat
  • rakennuspohjien louhinnat
  • louhinnat rakennusten sisällä
  • kunnallistekniset louhinnat
  • Avo- ja kanaalilouhinnat

Poraukset ja kallioräjäytykset

  • metriporaus
  • irtiporaus
  • räjäytystyöt
  • kiilaustyöt

Teemme louhintatyöt ja räjäytykset turvallisesti, suunnitellusti ja säädösten mukaan